HARRASTUKSENA 
PERSIALAIS- JA EXOTICKISSAT

 

Artikkeli on julkaistu POROKin jäsenlehdessä 1997.

Lehden teemaan liittyen, kirjoitan persialais- ja exotickissoista.
Olen kasvattanut kissoja vuodesta 1993 kasvattajanimellä Aamukasteen, joten näiden vuosien kokemuksella koetan kertoa persialaisten kasvattamisesta ja jalostamisesta. Sen olen jo ainakin oppinut, ettei koskaan voi tietää kaikkea kasvattamisessa esiin tulevia asioita. Siinä onkin yksi monista harrastuksen hyvistä puolista, aina voi oppia jotain uutta. Mielestäni hyvä kasvattaja onkin kiinnostunut kaikesta kasvatukseen liittyvästä ja etsii koko ajan uutta tietoa jalostukseen liittyvistä asioista.
Itselläni on tällä hetkellä 7 persialaista ja 2 exoticia, joista siitoskäytössä olevia naaraita on 4 ja uroksia 3. Tällaisessa kissamäärässä onkin jo tietysti aikamoinen hoitaminen, varsinkin kun persialaisten turkki vaatii miltei jokapäiväisen harjaamisen, sekä pesut föönäyksineen noin kerran kuukaudessa.
Hoitaminen ei ole vaikeaa kun kissa tottuu siihen pienestä pitäen, mutta se on tehtävä säännöllisesti oli sitten kyseessä näyttely- tai lemmikkikissa. Exotic, joka on lyhytkarvainen muunnos persialaisesta, vaatii myös hoitamista, mutta hiukan vähäisemmässä määrin.
Mikäli et vielä omista persialaista mutta harkitset sellaisen hankkimista, niin ei kannata säikähtää kuviteltua työn paljoutta tai vaikeutta. Kissan osaa varmasti pestä ja harjata jokainen ihminen, kyse on vain enemmänkin siitä, että muistaa tai viitsii tehdä sen ehdottoman säännöllisesti. Harjaaminen sitäpaitsi on samantapaista mukavaa yhdessä oloa kuin kissan silittäminen, joten sitä ei edes pitäisi kokea työksi. Ainakin meillä useimmat kissat pitävät siitä, että niitä harjataan.
Pelkästään lasten vastuulle persialaisen hoitoa ei kyllä kuitenkaan pitäisi jättää, koska hoitaminen vaatii säännöllisyyttä ja asiaan paneutumista.
Pennun hankittuasi kasvattaja yleensä aina neuvoo ja näyttää kaikki hoitoon kuuluvat seikat, kuten myös neuvoo myöhemmin mahdollisissa eteen tulevissa kysymyksissä. Koskaan ei siis kannata aristella yhteyden otossa kasvattajaan, mikäli jotain kysymistä tulee.

Tässä vaiheessa kissan hankintaa on tärkeintä päättää, haluatko pelkästään lemmikkipennun vai haluatko käydä sen kanssa kissanäyttelyissä. Pennun hankkimisessa haluan painottaa sitä, että ostat sitten lemmikki- tai näyttelypennun, ehdottomasti järkevintä ja turvallisinta on ostaa rekisteröity, madotettu ja mahdollisesti jo rokotettu pentu, jonka vanhemmat ovat FIV (kissaaids) ja FELV (leukoosi) testattuja, eikä sienitestikään ole pahasta. Rekisteröimätönta kissaa ei pysty jälkikäteen rekisteröimään ja sen rotupuhtaus, ja puhtaus muutenkin, voi olla varsin kyseenalainen.
Nykyään markkinoilla on myös halpoja "näyttelytasoisia" kissoja, jotka ovat kuitenkin käytännössä lemmikkitasoisia, eli jos haluaa halvan ja hyvän kissan, täytyy kyllä ostaa kaksi kissaa, se halpa ja sitten se hyvä.
Persialaiskissyhdistyksen suositushinnat ovat nykyisin lemmikkikissoille n.1800-2500 mk ja näyttelykissoille 3000-5000mk. Tämä ei kyllä ole paljon siitä tunteesta, että tiedät ettei kissalla ole mitään tarttuvaa sairautta ja sen terveyden turvaamiseksi on jo tehty kaikki mahdollinen. Lisäksi pentu on hyvin hoidettu ja tottunut harjaamisiin ja pesuihin, joten sen kanssa on helpompi totutella yhteiseen elämään. Lisäksi nämä ihmiset, jotka myyvät rekisteröimättömiä "rotukissoja" ovat ns. villejä kasvattajia, jotka eivät yleensä ota vastuuta myymistään pennuista.

Mikäli sinulla jo on persialaiskissanaaras ja haluaisit teettää sillä jossain vaiheessa pentuja, niin silloin voidaan ruveta puhumaan kasvattamisesta ja rodunjalostuksesta.
Pentujen teettämisessä, ja tässä tapauksessa siitosuroksen valinnassa, on kantavana ajatuksena nimenomaan rodunjalostus, jolloin pyritään tekemään ensisijaisesti terveitä ja rotumääritelmän mukaisia pentuja. Tämä tarkoittaa sitä, että ennen kuin pentuja aletaan harkitsemaan jostakin yhdistelmästä, kasvattajalla pitäisi olla päämäärä, minkä näköisiä kissoja toivoo tästä yhdistelmästä tulevan. Myös sukutaulut on hyvä tuntea tarkkaan ja miettiä miten nämä linjat sopivat yhteen.
Rodunjalostusta ei suinkaan ole se, että teetetään jollain sallitulla yhdistelmällä pennut ja katsotaan sitten mitä tuli. Sitä kissat ovat osanneet tehdä ominpäin jo iät ajat. Tällöin kuitenkin luonto on huolehtinut lajin säilymisestä terveenä ja elinvoimaisena, poistaen heikoimmat ja sairaimmat yksilöt. Nyt kun luonto ei sitä tee, on ihmisten, kasvattajien se tehtävä. Tämän lisäksi sitten jalostetaan rodun ulkomuotoa.

Joten pentujen teettämisessä on kaksi vaihtoehtoa, voit astuttaa naaraasi jollakin siitoskäyttöön tarkoitetulla vieraalla uroksella, mutta voit myös hankkia oman uroksen.
Siitoskissojen pitämisessä on tietysti omat hankaluutensa. Naarailla on juoksuajat useita kertoja vuodessa, uroksilla ei varsinaisia juoksuaikoja ole, mutta periaatteessa ne ovat astumisvalmiita missä ja milloin vain, ja monet urokset myös merkkaavat reviirinsä.
Kastroiminen yleensä ratkaisee tämän ongelman, mutta eipä kissa sitten enää olekaan mikään siitoskissa. Mikäli kolli sitten eristetään merkkailun takia johonkin peräkammariin, voidaan pohtia, viettääkö se siellä kissanarvoista elämää, laumaeläimenä ja nuoruutensa ajan muihin tottuneena se varmasti kaipaa seuraa. Mikäli kuitenkin tästä huolimatta päädyt oman siitoskissan hankintaan naaraallesi, niin mieti vielä seuraavia asioita.

Millainen on oma naaraasi rotumääritelmän mukaan? Huomioi mitä puutteita sillä on (kaikissa kissoissa on jotain toivomisen varaa) ja etsi sitten sellainen uros, joka täydentää naarastasi mahdollisimman hyvin siten, että naaraassa olevat virheet minimoituisivat pennuissa, eivätkä ainakaan tuplaantuisi. Sitten näistä syntyvistä pennuista parhaimmilla jatketaan rodunjalostusta.
Jos kuitenkin naaras tekee pelkästään huonotasoisia jälkeläisiä tai jos se selvästi periyttää jotain selvää virhettä; esim. purentavirheitä, häntämutkaa, kasvojen epäsymmetriaa, lattarintaa tai muita luustovikoja, tai jos pennuista tulee poikkeuksellisen arkoja tai agressiivisia, niin silloin ei sukua kannata jatkaa tälläisella naaraalla. (Eikä myöskään uroksella, joka selvästi periyttää jotain vikaa.)
Mikäli kuitenkin omassa naaraassasi on paljon puutteita, se on ns. lemmikkitasoinen eli se ei ole läheskään rotumääritelmän mukainen tai jos sillä itsellään on em. virheitä, niin rodun jalostukseen en tälläistä kissaa oikein suosittelisi. Tälläisiä ns. tyyppivirheitä persialaisilla on esim. liian pitkä nenä tai hyvin kolmiomainen pää, mitkä ei tietenkään haittaa kun kissa on pelkästään lemmikkinä.

Mikä sitten on jalostuksesi tavoite, millaisia pentuja haluat? Millainen on se ihannekissa ja mitä sen ominaisuuksista pidät tärkeimpinä? Nyt kannattaa miettiä rauhassa, käydä kissanäyttelyissä ja keskustella kasvattajien kanssa jotta muodostuisi selkeä mielikuva minkälaisen ja minkävärisen kissan haluat. Koska täydellisiä kissoja ei taida ollakkaan ja eri kasvatuslin joilla on pieniä hienosäätöeroja ulkomuodossa, niin tiedettyäsi mitä osa-aluetta kissan ulko muodossa painotat, osaat etsiä mieleistäsi urosta naaraallesi. (Tai ensimmäistä pentua, mikäli sinulla ei ole kissaa vielä ollenkaan.)
Sukutauluja tutkimalla saa myös paljon osviittaa siitä millaisia tulevista kissoista voi odottaa. Alussa kannattaa kuitenkin turvautua kokeneempien kasvattajien tietoihin ja neuvoihin niitä tutkittaessa. Jalostuksessa täytyy vielä muistaa se, että kaikkea haluamaansa ei saa kerralla, sillä jalostus ja oman ihannekissan saaminen on todella hidasta puuhaa, vaatien useita sukupolvia ja vuosia. Tämän vuoksi se kuitenkin on samalla haastavaa ja kivaa!

Mikäli haluat käyttää naarastasi kissanäyttelyissä, niin mistä tiedät, onko se lemmikki- vai näyttelytasoinen? Kissaa ei suinkaan tee näyttelytasoiseksi se, että sitä voidaan käyttää näyttelyissä, koska siellähän voidaan käyttää millaista kissaa tahansa, jolta vain löytyy rekisteripaperit. Mikäli et itse osaa määritellä minkätasoinen kissasi on, eikä asiantuntevaa alan harrastajaa ole sitä sinulle kertomassa, niin kissanäyttelyt ovat kuitenkin juuri niitä tilaisuuksia, joissa kissatuomarit määrittelevät kissasi näyttelytason sinulle. Käytettyäsi kissaasi arvosteltavana, saat kissatuomarilta kirjallisen arvostelusetelin kissasi ulkomuodosta. Lisäksi verrattuasi omaa kissaasi muiden kissoihin, opit myös itse huomioimaan niitä yksityiskohtia, jotka tekevät kissasta näyttelytasoisen ja jalostuskäyttöön sopivan. Tuomari voi myös joskus mainita, ettei kissaa ole suotavaa käyttää siitokseen, myös loppuarvosana antaa tästä jonkinlaisen tiedon. Mikäli kuitenkin kissasi saa hyvät arvostelut, tällöin sille voi jo harkita näyttelyuraa. Koska tuomareillakin on omia mieltymyksiä kissojen ulkomuodosta, niin käytettyäsi kissaasi 2-3 kertaa näyttelyissä, voit näistä arvosteluista tehdä yhteenvetona jo varsin selviä johtopäätöksiä, mihin suuntaan kissasi tyyppi kallistuu.
Kissanäyttelyissä myös pääset juttelemaan kokeneiden kasvattajien kanssa kissojen kasvatuksesta ja kaikkiin siihen liittyvistä asioista. Samalla kun käytät naarastasi näyttelyissä, voit tietenkin etsiä sille urosta. Näyttelyissä on yleensä kasvattajilla pentuja esillä joko paikan päällä tai valokuvin.

Kun olen kasvattanut näitä kissoja ja elänyt niiden kanssa, en vaihtaisi rotua missään nimessä, koska persialais- ja exotickissoissa on mielestäni parasta, tietysti ulkonäön lisäksi, ihana rauhallinen luonne. Ne ovat leikkisiä mutta eivät kuitenkaan liian villejä. Persialaiset ovat myös hyvin mukautuvaisia, ne tulevat mainiosti toimeen koirien kanssa ja ne soveltuvat mainiosti lapsiperheisiin.
Lopuksi vielä vakava varoitus! Jos et halua mukavaa ja pitkäaikaista harrastusta itsellesi, älä ajattelekaan persialaisten tai exoticien kasvatusta, tähän nimittäin voi jäädä kiinni ja menettää sydämensä näille ihanille pörröisille nappisilmille!

Hyvinhoidettu persialainen on myös kodin kaunistus.

Mira Karppinen

Etusivu | Kissat | Pennut | Kuvia | Linkit | Vieraskirja